Kuva: graur razvan ionut at FreeDigitalPhotos.net |
Ensimmäinen kuukausi bloggausta ja rahaa netistä projektia on takana ja on aika katsastaa miten kuukausi meni. Projekti lähti vauhdikkaasti liikkeelle ja motivaatio oli korkealla. Sainkin alkukuussa heti tehtyä ensimmäisen myyntini TradeTrackerin kautta, kävijämäärät olivat pienoisessa nousussa. Valitettavasti todellisuus iski sitten päin näköä ja huomasin, että homma ei olekaan niin helppoa. Mainostulot ovat loppupeleissä kiinni kuitenkin suurilta osin kävijämääristä ja ilman kävijöitä tuloja ei tule. Pyrin siis tuottamaan hyvää sisältöä jatkossakin sivustoilleni, jotta lukijat saapuvat sivustoilleni yhä uudestaan.
Kyselytutkimuksia oli aika mukavasti ja etenkin Suomitutka oli erittäin mukava uusi tuttavuus. Ilokseni huomasin myös, että Suomitutkassa on miniminostoraja vain 5 euroa verrattuna kilpailijoiden 10 euroon, joten rahan saa nopeampaa itselleen (ja sijoitettua sitten Nordnetiin kasvamaan korkoa!). Valitettavasti Paidviewpoint osoittautui pettymykseksi.
Toistaiseksi saan nettituloja kolmesta eri lähteestä; kyselytutkimuksista, mainostuloista ja osinkotuloista. En listaa tähän osakkeiden, rahastojen yms. arvonnousua, koska en ole aio myydä osakkeita, eli nämä ovat vain osinkotuloja. Osinkotulojen pääoma on peräisin myös palkkatuloista, eli ei pelkästään tämän projektin nettituloista.
Kaiken kaikkiaan on ollut mukava huomata, että rahan ansaitseminen netistä on mahdollista ja etenkin kyselytutkimusten avulla jopa erittäin helppoa ja mielenkiintoista. Mainostulot vaativat hieman enemmän alkupanostusta, mutta uskoisin, että kova työ kannattaa ja tulot alkavat kasvamaan. Toistaiseksi en kuitenkaan ole vielä jättämässä päivätyötäni :-).
Minkälainen oli teidän kuukausi nettitulojen osalta?
Minkälainen oli teidän kuukausi nettitulojen osalta?
Nettitulot 2015 |
Kyselytutkimukset 9,53 €
Vaikuttajapaneeli: 5 kyselyä - 2,60 €
Suomitutka: 5 kyselyä - 4,50 €
Paidviewpoint: 18 kyselyä - $1,36 (n. 1,23 €)
Mainostulot 3,30 €
TradeTracker 3,30 €
TradeDoubler 0,00 €
Osinkotulo 0,00 €
Kaikki tulot yhteensä 12,83 €
Huom! Kaikki tulot ovat bruttotuloja, eli niistä en ole vielä maksanut veroja! Kaikista tuloista maksetaan veroa progressiivisesti suhteutettuna tuloihin, joten bruttotulo on mielestäni kuvaavampi tässä tapauksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti