Liityin tammikuussa uuteen kyselytutkimussivustoon nimeltään Mielipidemaailma. Visuaalisesti ihan mukavan näköinen sivu ja kyselyitä on ollut melko paljon tarjolla. Plussana myöskin se, että rahaa saa PayPalin kautta ulos suoraan tilille ja nostoraja on vain 5€. Huono puoli on se, että rahaa kyselyistä tulee aikaan nähden hiukan nihkeästi verrattuna toisiin sivustoihin.
torstai 23. helmikuuta 2017
tiistai 21. helmikuuta 2017
Nettitulot kuukausikatsaus - Tammikuu 2017
Helmikuukin on jo pitkällä, mutta laitetaan tässä nyt sopivasti tammikuun kuukausikatsaus. Suurempia jaaritteluita en jaksa kirjailla. Kyselytutkimuksia jaksan edelleen näppäillä työmatkoilla, mutta mainostulojen eteen en ole tehnyt mitään.
Osinkotulojen määrä toivottavasti pikkuhiljaa tästä kasvaa, vaikkakaan en ole taloprojektin takia nyt voinut lisää pääomaa laittaa osakkeisiin. Osingoissa Realty Income Corporation (O) oli tehnyt hurjan 0,001$ korotuksen kuukausiosinkoon, eli tämä nosti kuukauden osinkopottia yhdellä dollarisentillä! Rahantuloa ei voi estää :D!
Isona plussana mainittakoon yksi livehaastattelu, josta sain 40 euron s-ryhmän lahjakortin!
Dollarimääräiset osingot muutettu euroiksi päivän kurssilla.

Kyselytutkimukset 13,45 €
Sivusto | Kyselyt | Palkkiot |
Vaikuttajapaneeli | 2 | 0,80 € |
Mielipidemaailma | 2 | 0,30 € |
Suomitutka | 3 | 1,10 € |
Paidviewpoint | 9 | $0,27 (0,25€) |
Dischop raati | 4 | 2,70 € |
Paneeli.net | 9 | 6,50 € |
Europaneeli.org | 2 | 1,80 € |
Mainostulot 0,00 €
Sivusto | Tulot |
TradeTracker | 0,00 € |
TradeDoubler | 0,00 € |
Osinkotulo 22,53 €
Osake | Osakkeiden määrä | Osinko / osake | Osinko yht. |
WMT | 34 | $0,50 (0,476€) | 16,18 € |
JPM | 10 | $0,48 (0,445€) | 4,45 € |
O | 10 | $0,203 (0,19€) | 1,90 € |
Dollarimääräiset osingot muutettu euroiksi päivän kurssilla.
Livehaastattelut ym. 40,00 €
Mysteerishoppaus 0,00 €
Sivusto | Keikat | Palkkiot |
Helion | 0 | 0,00 € |
Kaikki tulot yhteensä 75,98 €
Huom! Kaikki tulot ovat bruttotuloja, eli niistä en ole vielä maksanut veroja! Kaikista tuloista maksetaan veroa progressiivisesti suhteutettuna tuloihin, joten bruttotulo on mielestäni kuvaavampi tässä tapauksessa.
Tunnisteet:
kuukausikatsaus,
livehaastattelu,
osinko,
pääomatulo
perjantai 20. tammikuuta 2017
Vuosi 2016 - Yhteenveto
Tässä lupaamani yhteenveto vuoden 2016 lisätuloista. Luvut kertovat tässä tapauksessa kaiken tarpeellisen, joten en jaarittele tässä sen enempää :). Melko hyviä lukuja panostukseen nähden!
Tänä vuonna tavoite on saada 60 euron kuukausitulot, eli 720 euroa koko vuonna yhteensä. Toivottavasti konkreettinen tavoite auttaa minua tsemppaamaan tavoitteen onnistumiseksi.
Tänä vuonna tavoite on saada 60 euron kuukausitulot, eli 720 euroa koko vuonna yhteensä. Toivottavasti konkreettinen tavoite auttaa minua tsemppaamaan tavoitteen onnistumiseksi.
Kyselytutkimukset | Mainostulot | Osinkotulot | Livehaastattelut | Mysteerishoppaus | ||
Tammikuu | 11,42 € | 0,00 € | 13,68 € | 30,00 € | 0,00 € | 55,10 € |
Helmikuu | 5,19 € | 0,00 € | 0,00 € | 0,00 € | 0,00 € | 5,19 € |
Maaliskuu | 28,93 € | 4,59 € | 37,73 € | 0,00 € | 20,00 € | 91,25 € |
Huhtikuu | 21,89 € | 2,32 € | 76,42 € | 0,00 € | 0,00 € | 100,63 € |
Toukokuu | 26,78 € | 0,00 € | 10,00 € | 0,00 € | 0,00 € | 36,78 € |
Kesäkuu | 15,92 € | 0,00 € | 32,53 € | 0,00 € | 0,00 € | 48,45 € |
Heinäkuu | 11,89 € | 0,00 € | 0,00 € | 0,00 € | 0,00 € | 11,89 € |
Elokuu | 14,69 € | 0,00 € | 0,00 € | 0,00 € | 0,00 € | 14,69 € |
Syyskuu | 15,09 € | 0,00 € | 31,81 € | 0,00 € | 0,00 € | 46,90 € |
Lokakuu | 25,88 € | 0,00 € | 26,62 € | 0,00 € | 0,00 € | 52,50 € |
Marraskuu | 13,55 € | 0,00 € | 31,54 € | 0,00 € | 0,00 € | 45,09 € |
Joulukuu | 13,95 € | 0,00 € | 24,95 € | 0,00 € | 0,00 € | 38,90 € |
Yhteensä | 205,18 € | 6,91 € | 285,28 € | 30,00 € | 20,00 € | 547,37 € |
Keskiarvo | 17,10 € | 0,58 € | 23,77 € | 2,50 € | 1,67 € | 45,61 € |
torstai 5. tammikuuta 2017
Nettitulot kuukausikatsaus - Joulukuu 2016
Niin vaan vuosi 2016 meni vauhdilla. Tämä projekti ei kyllä näiden sivutulojen osalta edennyt niinkuin olisin halunnut. Realiteetit on kuitenkin tunnustettava ja aikaa ei vuorokaudessa ole sen enempää vaikka miten haluisi. Olen joutunut priorisoimaan ajankäyttöäni ja ensimmäisenä tietysti karsin tästä "ylimääräisestä" pienestä näpertelystä, josta en toistaiseksi vielä huipputuntipalkoille ole päässyt.
Samat kiireet ovat myös syöneet rahaa ja en ole päässyt tekemään sijoituksia loppuvuonna juuri lainkaan. Tästä syystä osinkoja maksavien osakkeiden lisäostoja ei ole tullut ja osinkojen määrä ei sitä kautta pääse kasvamaan. Toki osingot voivat kasvaa mikäli yritykset nostavat osinkojaan.
Teen lähiaikoina vielä yhteenvedon vuodesta 2016. Panostukseen nähden luvut näyttävät kyllä yllättävän hyvältä. Stay tuned!
Hauskaa uutta vuotta 2017!
Dollarimääräiset osingot muutettu euroiksi päivän kurssilla.
Samat kiireet ovat myös syöneet rahaa ja en ole päässyt tekemään sijoituksia loppuvuonna juuri lainkaan. Tästä syystä osinkoja maksavien osakkeiden lisäostoja ei ole tullut ja osinkojen määrä ei sitä kautta pääse kasvamaan. Toki osingot voivat kasvaa mikäli yritykset nostavat osinkojaan.
Teen lähiaikoina vielä yhteenvedon vuodesta 2016. Panostukseen nähden luvut näyttävät kyllä yllättävän hyvältä. Stay tuned!
Hauskaa uutta vuotta 2017!
Kyselytutkimukset 13,95 €
Sivusto | Kyselyt | Palkkiot |
Vaikuttajapaneeli | 2 | 1,10 € |
Netpanel | 0 | € |
Suomitutka | 3 | 1,30 € |
Paidviewpoint | 9 | $0,27 (0,25€) |
Dischop raati | 3 | 1,20 € |
Paneeli.net | 10 | 8,10 € |
Europaneeli.org | 5 | 2,00 € |
Mainostulot 0,00 €
Sivusto | Tulot |
TradeTracker | 0,00 € |
TradeDoubler | 0,00 € |
Osinkotulo 24,95 €
Osake | Osakkeiden määrä | Osinko / osake | Osinko yht. |
WFC | 10 | $0,43 (0,357€) | 3,57 € |
AFL | 16 | $0,43 (0,404€) | 6,47 € |
KO | 14 | $0,35 (0,334€) | 4,68 € |
O | 10 | $0,202 (0,193€) | 1,93 € |
IUSA | 88 | $0,0803 (0,768€) | 6,76 € |
IQQE | 27 | $0,0594 (0,057€) | 1,54 € |
Dollarimääräiset osingot muutettu euroiksi päivän kurssilla.
Livehaastattelut ym. 0,00 €
Mysteerishoppaus 0,00 €
Sivusto | Keikat | Palkkiot |
Helion | 0 | 0,00 € |
Kaikki tulot yhteensä 38,90 €
Huom! Kaikki tulot ovat bruttotuloja, eli niistä en ole vielä maksanut veroja! Kaikista tuloista maksetaan veroa progressiivisesti suhteutettuna tuloihin, joten bruttotulo on mielestäni kuvaavampi tässä tapauksessa.
Tunnisteet:
kuukausikatsaus,
osinkotulo,
passiivinen tulo
tiistai 13. joulukuuta 2016
Nettitulot kuukausikatsaus - Marraskuu 2016
Heipähei! Tämä kuukausikatsaus tulee hiukan myöhässä johtuen siitä, että olen sen aiemmin unohtanut julkaista :).
Marraskuu jatkoi samaa tuttua kaavaa, joskin kyselytutkimusten määrä on jostain syystä viimeaikoina ollut kovin vähäinen. Toisaalta livehaastatteluja olisi ollut enemmän kuin sielu sietää, mutta aikatauluni ei vaan niihin taipunut. Puhelin soi useamman kerran per viikko...
Osinkotulojen määrä ilahduttaa, sillä se on aidosti passiivista tuloa. Toistaiseksi en kattaisi tuolla summalla kuin n. puolen päivän kulut, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa! Ensi vuonna pyrin siihen, että saan osinkoja keskimäärin yli 50 eurolla per kuukausi.

Kyselytutkimukset 13,55 €
Sivusto | Kyselyt | Palkkiot |
Vaikuttajapaneeli | 3 | 1,90 € |
Netpanel | 0 | € |
Suomitutka | 6 | 2,90 € |
Paidviewpoint | 9 | $0,27 (0,25€) |
Dischop raati | 4 | 1,50 € |
Paneeli.net | 14 | 6,40 € |
Europaneeli.org | 2 | 0,60 € |
Mainostulot 0,00 €
Sivusto | Tulot |
TradeTracker | 0,00 € |
TradeDoubler | 0,00 € |
Osinkotulo 31,54 €
Osake | Osakkeiden määrä | Osinko / osake | Osinko yht. |
JPM | 8 | $0,48 (0,43€) | 3,47 € |
T | 10 | $0,48 (0,43€) | 4,31 € |
QDVD | 22 | $0,33364 (0,317€) | 6,98 € |
BRIC | 40 | $0,4446 (0,42€) | 16,78 € |
Dollarimääräiset osingot muutettu euroiksi päivän kurssilla.
Livehaastattelut ym. 0,00 €
Mysteerishoppaus 0,00 €
Sivusto | Keikat | Palkkiot |
Helion | 0 | 0,00 € |
Kaikki tulot yhteensä 45,09 €
Huom! Kaikki tulot ovat bruttotuloja, eli niistä en ole vielä maksanut veroja! Kaikista tuloista maksetaan veroa progressiivisesti suhteutettuna tuloihin, joten bruttotulo on mielestäni kuvaavampi tässä tapauksessa.
Tunnisteet:
kuukausikatsaus,
kyselytulo,
passiivinen tulo
tiistai 8. marraskuuta 2016
Nordnetilla osakkeita USA:sta ilman välityspalkkiota!
Osakevälittäjälläni Nordnetilla on tämän viikon loppuun asti (11.11.2016) kampanja, jossa voit ostaa osakkeita USA:sta (S&P 500 indeksin) ilman välityspalkkiota! Tavallisesti välityspalkkio on 15 € per kauppa, joten nyt on tarjolla tilaisuus päästä pienellä rahallakin kiinni osinkokoneisiin.
Ideoita ostoihin voi hakea mm. Dividend Hawkin blogin listoista (US Champions, US Contenders, US Challengers). Champions listalla on yrityksiä, jotka ovat nostaneet osinkoaan vähintään 25 vuotta peräkkäin, Contenders listalla yritykset, jotka ovat nostaneet osinkoaan yli 10, mutta alle 25 vuotta peräkkäin ja Challengers listalla yritykset, jotka ovat nostaneet osinkoaan yli 5, mutta alle 10 vuotta. Tämmöisten yritysten kohdalla voi olettaa, että sama trendi jatkuu tulevaisuudessa. Nouseva osinko on taas aikaista eläköitymistä ja kasvavaa passiivista tuloa himoitsevalle kuin musiikkia korville!
Itse ajattelin tehdä täydennyksiä muutamiin yrityksiin, mutta tarkempi analyysi on vielä tekemättä.
Asiakkuuden avaaminen Nordnettiin onnistuu netissä muutamalla klikkauksella. Avaa asiakkuus verkkopankkitunnuksilla tästä.Ideoita ostoihin voi hakea mm. Dividend Hawkin blogin listoista (US Champions, US Contenders, US Challengers). Champions listalla on yrityksiä, jotka ovat nostaneet osinkoaan vähintään 25 vuotta peräkkäin, Contenders listalla yritykset, jotka ovat nostaneet osinkoaan yli 10, mutta alle 25 vuotta peräkkäin ja Challengers listalla yritykset, jotka ovat nostaneet osinkoaan yli 5, mutta alle 10 vuotta. Tämmöisten yritysten kohdalla voi olettaa, että sama trendi jatkuu tulevaisuudessa. Nouseva osinko on taas aikaista eläköitymistä ja kasvavaa passiivista tuloa himoitsevalle kuin musiikkia korville!
Itse ajattelin tehdä täydennyksiä muutamiin yrityksiin, mutta tarkempi analyysi on vielä tekemättä.
Tunnisteet:
kampanja,
nordnet,
osinko,
passiivinen tulo,
tarjous
perjantai 4. marraskuuta 2016
Nettitulot kuukausikatsaus - Lokakuu 2016
Lokakuukin on ohi ja kiireet uuden asunnon kanssa jatkuvat (todennäköisesti vielä pitkäänkin). Työmatkan kesto uudelta asunnolta kasvaa reilusti, mutta pitää ottaa se positiivisesti ajattelemalla, että on enemmän aikaa tehdä mielipidetutkimuksia :-). Mielipidetutkimuksista puheenollen niitä oli jälleen mukavasti ja niistä tulikin muutamia maksuja taas tilille. Ainakin Discshop raati maksoi lokakuussa. Pienistä puroista vai miten se meni!
Kirjoitin muutama päivä sitten Aflacin (AFL) osingonnostosta. Huomasin ilokseni, että myös AT&T (T) nosti osinkoaan. AT&T:n viimeisin osinko 0,48$ maksettiin juuri marraskuun alussa. Seuraava osinko onkin sitten 0,49$ ja se maksetaan helmikuun alussa. Korotus oli kyllä melko vaatimaton 2%, mutta parempi kuin ei mitään. AT&T (kuten Aflac ja monet muut USA:n yritykset) maksavat osinkoaan 3 kuukauden välein, eli 4 kertaa vuodessa. Omistan 10 kpl AT&T:n osakkeita, eli kvartaalitasolla korotus lisää osinkojani 0,10$ ja vuositasolla 0,4$. Jälleen kerran pienistä puroista.
Näistä osinkotuloista muodostuu kuukausi kuukaudelta parempi potti ja lokakuun saldo oli 26,62€. Toivottavasti vuoden päästä summa on huomattavasti suurempi!
Muistin virkistykseksi ostan osakkeita Nordnetista. Nordnet on etenkin aloittelijalle erittäin helppo, sillä käyttöliittymä on selkeä ja Nordnet hoitaa kaiken kommunikoinnin verottajalle, joten sijoittajan ei tarvitse sitä miettiä!
Livehaastatteluja olisi ollut todella paljon tarjolla, mutta olen joutunut priorisoimaan asioita. Kun saan taas arjen rullaamaan uudessa kodissa, niin alan näissä käymään aktiivisemmin. Samaten mysteerishoppauksia olisi ollut muutamia tarjolla, mutta samasta syystä nekin jäivät tekemättä. Affiliatetulojen eteen en myöskään ole aikoihin jaksanut tehdä mitään. Pitäisi varmaan pieni rypistys, jotta alkusatsaukset eivät menisi ihan hukkaan.
Yhteenvetona sain 52,50€ yhteensä lisätuloja, joka on mielestäni erittäin mukava lisä kuukausiansiohin. Etenkin nuo osinkotulot tulevat kuin Manulle illallinen ja niiden eteen ei tarvitse laittaa tikkua ristiin! Se on sitä aitoa passiivista tuloa! Aikainen eläköityminen on jälleen hyvin pienen askeleen lähempänä!

Kyselytutkimukset 25,88 €
Sivusto | Kyselyt | Palkkiot |
Vaikuttajapaneeli | 5 | 6,00 € |
Netpanel | 0 | 0,00 € |
Suomitutka | 3 | 2,30 € |
Paidviewpoint | 14 | $0,42 (0,38€) |
Dischop raati | 5 | 3,60 € |
Paneeli.net | 14 | 11,90 € |
Europaneeli.org | 3 | 1,70 € |
Mainostulot 0,00 €
Sivusto | Tulot |
TradeTracker | 0,00 € |
TradeDoubler | 0,00 € |
Osinkotulo 26,62 €
Osake | Osakkeiden määrä | Osinko / osake | Osinko yht. |
KO | 10 | $0,35 (0,312€) | 3,12 € |
TELIA1 | 125 | 0,16 € | 20,00 € |
JPM | 8 | $0,48 (0,438€) | 3,50 € |
Dollarimääräiset osingot muutettu euroiksi päivän kurssilla.
Livehaastattelut ym. 0,00 €
Mysteerishoppaus 0,00 €
Sivusto | Keikat | Palkkiot |
Helion | 0 | 0,00 € |
Kaikki tulot yhteensä 52,50 €
Huom! Kaikki tulot ovat bruttotuloja, eli niistä en ole vielä maksanut veroja! Kaikista tuloista maksetaan veroa progressiivisesti suhteutettuna tuloihin, joten bruttotulo on mielestäni kuvaavampi tässä tapauksessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)