Näytetään tekstit, joissa on tunniste aikainen eläköityminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aikainen eläköityminen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 4. marraskuuta 2016

Nettitulot kuukausikatsaus - Lokakuu 2016

Lokakuukin on ohi ja kiireet uuden asunnon kanssa jatkuvat (todennäköisesti vielä pitkäänkin). Työmatkan kesto uudelta asunnolta kasvaa reilusti, mutta pitää ottaa se positiivisesti ajattelemalla, että on enemmän aikaa tehdä mielipidetutkimuksia :-). Mielipidetutkimuksista puheenollen niitä oli jälleen mukavasti ja niistä tulikin muutamia maksuja taas tilille. Ainakin Discshop raati maksoi lokakuussa. Pienistä puroista vai miten se meni!

Kirjoitin muutama päivä sitten Aflacin (AFL) osingonnostosta. Huomasin ilokseni, että myös AT&T (T) nosti osinkoaan. AT&T:n viimeisin osinko 0,48$ maksettiin juuri marraskuun alussa. Seuraava osinko onkin sitten 0,49$ ja se maksetaan helmikuun alussa. Korotus oli kyllä melko vaatimaton 2%, mutta parempi kuin ei mitään. AT&T (kuten Aflac ja monet muut USA:n yritykset) maksavat osinkoaan 3 kuukauden välein, eli 4 kertaa vuodessa. Omistan 10 kpl AT&T:n osakkeita, eli kvartaalitasolla korotus lisää osinkojani 0,10$ ja vuositasolla 0,4$. Jälleen kerran pienistä puroista.

Näistä osinkotuloista muodostuu kuukausi kuukaudelta parempi potti ja lokakuun saldo oli 26,62€. Toivottavasti vuoden päästä summa on huomattavasti suurempi!

Muistin virkistykseksi ostan osakkeita Nordnetista. Nordnet on etenkin aloittelijalle erittäin helppo, sillä käyttöliittymä on selkeä ja Nordnet hoitaa kaiken kommunikoinnin verottajalle, joten sijoittajan ei tarvitse sitä miettiä!

Livehaastatteluja olisi ollut todella paljon tarjolla, mutta olen joutunut priorisoimaan asioita. Kun saan taas arjen rullaamaan uudessa kodissa, niin alan näissä käymään aktiivisemmin. Samaten mysteerishoppauksia olisi ollut muutamia tarjolla, mutta samasta syystä nekin jäivät tekemättä. Affiliatetulojen eteen en myöskään ole aikoihin jaksanut tehdä mitään. Pitäisi varmaan pieni rypistys, jotta alkusatsaukset eivät menisi ihan hukkaan.

Yhteenvetona sain 52,50€ yhteensä lisätuloja, joka on mielestäni erittäin mukava lisä kuukausiansiohin. Etenkin nuo osinkotulot tulevat kuin Manulle illallinen ja niiden eteen ei tarvitse laittaa tikkua ristiin! Se on sitä aitoa passiivista tuloa! Aikainen eläköityminen on jälleen hyvin pienen askeleen lähempänä!

Kyselytutkimukset 25,88 €


SivustoKyselytPalkkiot
Vaikuttajapaneeli56,00 €
Netpanel00,00 €
Suomitutka32,30 €
Paidviewpoint14$0,42 (0,38€)
Dischop raati53,60 €
Paneeli.net1411,90 €
Europaneeli.org31,70 €


Mainostulot 0,00 €


SivustoTulot
TradeTracker0,00 €
TradeDoubler0,00 €

Osinkotulo 26,62 €


OsakeOsakkeiden määräOsinko / osakeOsinko yht.
KO10         $0,35 (0,312€)3,12 €
TELIA1125                     0,16 €20,00 €
JPM8         $0,48 (0,438€)3,50 €

Dollarimääräiset osingot muutettu euroiksi päivän kurssilla.

Livehaastattelut ym. 0,00 €

Mysteerishoppaus 0,00 €

SivustoKeikatPalkkiot
Helion00,00 €

Kaikki tulot yhteensä 52,50 €

Huom! Kaikki tulot ovat bruttotuloja, eli niistä en ole vielä maksanut veroja! Kaikista tuloista maksetaan veroa progressiivisesti suhteutettuna tuloihin, joten bruttotulo on mielestäni kuvaavampi tässä tapauksessa.

torstai 31. maaliskuuta 2016

Nettitulot kuukausikatsaus - Maaliskuu 2016

Kuva
Maaliskuu on kohta ohi ja tähän kuukauteen olen todella tyytyväinen. Jaksoin vihdoin käyttää aikaa sivustojen ylläpitoon mainostulojen saamiseksi ja tämä poikikin heti myyntiä 4,59 euron edestä. Pieni summa, mutta toivotaan trendin osoittavan ylöspäin. Töitä se kuitenkin vaatii ja tulot tippuvat täysin varmati nollaan jos innostus lopahtaa. Silti mukava osoitus siitä, että rahan tienaus mainoksilla netissä on mahdollista!

Kyselytutkimuspuolella tämä oli ennätyskuukausi. Tähän tosin vaikutti se, että en ollut pitänyt Paneeli.net sivustoa aiemmin seurannassani ja nyt laitoin tähän seurantaan 3 kuukauden kyselyt. Huolimatta tästä tämä kuukausi olisi ollut myös kyselytulopuolella yksi parhaista.

Osinkotulot olivat myös tämän blogin historian parhaat ikinä. Huhtikuussa tämä ennätys tulee kuitenkin ylitettyä taas. Maalis-huhtikuun osingot ovat suomalaisille sijoittajille yleensä suurimpia osinkokuukausia, koska suomalaiset firmat maksavat pääosin näinä kahtena kuukautena osingot. Itse pidän mm. jenkkiosakkeista sen takia, että ne maksavat osinkoa 4 kertaa vuodessa, jolloin tulo on tasaisempaa. Tasaisemman passiivisen tulon avulla on helpompi ja turvallisempi jäädä joskus aikaiselle eläkkeelle, kuin kerran vuodessa maksettavalla könttäosingolla. Nautitaan nyt kuitenkin tästä osinkokeväästä!

Livehaastatteluita oli muutama tarjolla, mutta ne eivät sopineet aikatauluihini ja muutamassa taas en sopinut kohderyhmään. Mysteerishoppausta en tehnytkään kuin yhden keikan verran alunperin suunnittelemani kahden keikan sijaan.

Tässä vielä maaliskuun tulot lukuina.

Kyselytutkimukset 28,93 €


SivustoKyselytPalkkiot
Vaikuttajapaneeli20,90 €
Netpanel31,20 €
Suomitutka21,90 €
Paidviewpoint190,6$ (n. 0,53€)
Dischop raati10,20 €
Paneeli.net21 (Tammikuun alusta lähtien)20,70 €
Paneeli.net24 suljettua / soveltumatonta (Tammikuun alusta lähtien)2,40 €
Europaneeli.org21,10 €

Mainostulot 4,59 €


SivustoTulot
TradeTracker4,59 €
TradeDoubler0,00 €

Osinkotulo 37,73 €

OsakeOsakkeiden määräOsinko / osakeOsinko yht.
AFL120,41$ (0,377€)4,52 €
IUSA87$0,0779 (0,069€)5,99 €
IQQE26$0,0751 (0,066€)1,72 €
NDA1V400,64 €25,60 €

Dollarimääräiset osingot muutettu euroiksi päivän kurssilla.

Livehaastattelut ym. 0,00 €

-

Mysteerishoppaus 20,00 €

SivustoKeikatPalkkiot
Helion120,00 €

Kaikki tulot yhteensä 91,25 €

Huom! Kaikki tulot ovat bruttotuloja, eli niistä en ole vielä maksanut veroja! Kaikista tuloista maksetaan veroa progressiivisesti suhteutettuna tuloihin, joten bruttotulo on mielestäni kuvaavampi tässä tapauksessa.

maanantai 12. lokakuuta 2015

Passiivinen tulo - Haaveena aikainen eläköityminen

Lähde: Freedigitalphotos.net
Yksi tämänkin blogin tarkoituksista on haave aikaisesta eläköitymisestä, mielummin mahdollisimman pian. Mahdollisuus jäädä aikaiselle eläkkeelle ilman yhteiskunnan tukia, passiivisen tulon avulla. Unelma taloudellisesta riippumattomuudesta. Vapaudesta valita mihin oman aikansa käyttää tarvitsematta huolehtia, että rahat riittävät.

Mitä passiivinen tulo on?


Passiivinen tulo on nimensä mukaisesti passiivista. Passiivisen tulon eteen ei siis tarvitse tehdä töitä, vaan ihminen voi passiivisesti odotella rahan virtaamista. Kuulostaa upealta, mutta tuohon pisteeseen päästäkseen tulee ensin tehdä paljon töitä. Ideana on laittaa raha tekemään sinulle töitä, eikä niin kuin yleensä, että sinä teet rahalle töitä.

Mistä passiivista tuloa?


Mikään tässä maailmassa ei tietenkään ole niin helppoa, että raha alkaisi vain itsestään virrata sinulle passiivisesti. Passiivisen rahavirran luomiseksi vaaditaan kovaa työtä, päättäväisyyttä ja järjestelmällisyyttä. Itselleni pääasiallinen passiivisen tulon lähde ovat osingot ja muut pääomatulot. Minä sijoitan kaiken ylimääräisen rahani Nordnetin kautta. Sijoitan sekä rahastoihin, ETF:iin sekä suoraan osakkeisiin. Tilin avaaminen Nordnetiin on ilmaista ja sijoittamiseen kiinni pääsee jo pienilläkin summilla. Esimerkiksi Nordnetin superrahastot ovat täysin kuluttomia ja minimisijoitus on vain 15 euroa.

Toinen keino passiivisiin tuloihin on saada mainostuloja internetistä. Ideana on, että kerran tehdyt sivut tuovat passiivista tuloa mainoksista ajasta ikuisuuteen. Näin ei kuitenkaan ole, sillä mainoksista saatavat tulot eivät ole aidosti passiivisa, vaan vaativat ainakin pientä ylläpitoa. Mikäli kirjoitustahti sivustolla hiljenee, ei sivusto tarjoa lukijoille enää uutta kiinnostavaa sisältöä ja kävijämäärät tulevat putoamaan vääjäämättömästi. Uskon kuitenkin, että isolla alkupanostuksella ja sen jälkeen tasaisella (pienehköllä) työmäärällä voi mainoksilla saada kohtuulliset lisätulot lähes, joita voi kutsua lähes passiiviseksi tuloksi. Toistaiseksi olen laittanut sivustoilleni vain TradeTrackerin mainoksia, mutta jatkossa on tarkoitus tutustua myös muiden palveluntarjoajien tarjontaan.

Korkoa korolle ilmiö ja kasvavat osingot


Itse Albert Einstein on kutsunut korkoa korolle ilmiötä maailman 8. ihmeeksi. Eikä suotta, sillä sen voima on valtava, kun antaa vain ajan kulua. Korkoa korolle tarkoittaa kirjaimellisesti sitä, että sijoitat sijoitustuotosta saadun koron, osingon tai muun vastaavan uudestaan, jolloin myös tuotto-osa alkaa tuottamaan sinulle rahaa. Tämän kun toistaa tarpeeksi usein ja antaa ajan tehdä tehtävänsä, niin omaisuus kasvaa hurjaa vauhtia.

200 € / kk sijoitettuna 8 % korolla ja vain säästettynä
Otetaan seuraava kuvitteellinen, joskin mielestäni erittäin realistinen esimerkki.

Esimerkkihenkilö 1 tienaa blogeja pitämällä 200 euroa kuukaudessa. Hän on kuullut osakesijoittamisesta vain huonoa ja mieltää sen lähinnä rikkaiden paheksuttavaksi hämärähommaksi. Esimerkkihenkilö 1 on kuitenkin kurinalainen sekä säästäväinen henkilö ja laittaa 30 vuoden ajan patjan alle jemmaan joka ainoan euron mitä blogista tienaa (200e /kk). 30 vuoden päästä hänellä on kasassa aika sievoinen summa, eli 72 000 euroa, ei huono.

Esimerkkihenkilö 2 tienaa myös blogeja pitämällä 200 euroa kuukaudessa. Toisin kuin esimerkkihenkilö 1, hän sijoittaa tuon 200 euroa kuukaudessa. Oletetaan sijoitustuotoksi suhteellisen konservatiivinen 8 % vuodessa. 30 vuoden kuluttua rahansa sijoittaneella henkilöllä on kasassa lähes 300 000 euroa, josta arvonnousua on n. 230 000 euroa. Ero on niin hurja, että sitä on vaikea käsittää.

Tämä on koko korkoa korolle ilmiön perusajatus. Raha tekee töitä sinulle, etkä sinä rahalle. Tällöin, vastoin kaikkia kansanviisauksia, ihan tavallisellakin kansalaisella on mahdollisuus päästä jopa miljoonaomaisuuteen halutessaan. Korkoa korolle ilmiö myös paikkaa esimerkiksi mielipidetutkimusten huonoa tuntipalkkaa. Nyt tienattu ja sijoitettu euro on 30 vuoden päästä laskennallisesti jopa 11 euroa. Siis 11-kertainen!

Tavoite ja siihen pääseminen


Pyrin saamaan kasvavia pääomatuloja (pääosin osinkoja) neljällä eri tavalla.

1) Palkkatuloista sijoittaminen
2) Pääomatulojen uudelleen sijoittaminen
3) Osingonmaksajien osinkojen nosto
4) Sivutulojen (esim. nettitulot) sijoittaminen

Olen laskenut, että meidän perheelle riittäisi noin yhden miljoonan sijoitusvarallisuus ja velaton asunto siihen, että olisimme taloudellisesti riippumattomia ja pystyisimme elämään halutessamme tekemättä töitä. Taloudellinen riippumattomuus ei siis pakota ketään jäämään pois työelämästä, vaan se antaa vain vapauden valita mihin haluaa käyttää oman kallisarvoisen ajan, jota kenelläkään ei tosiaan ole liikaa.

Tavoitteeni on olla taloudellisesti riippumaton ennenkuin täytän 50 vuotta. Siihen on vielä reilu 20 vuotta aikaa. Jotta pääsisin varmasti tavoitteeseen ja mielellään etuajassa olen pyrkinyt löytämään myös muita tulonlähteitä tavallisen palkkatyön lisäksi. Voihan olla, että jostain sivutulosta tuleekin joku päivä vielä palkkatyö tai siitä kehkeytyy jokin yritysidea. Tai vähintään mahdollisuus tehdä lyhyempää työviikkoa jo ennen taloudellisen riippumattomuuden saavuttamista.

Tärkeintä on lopettaa odottaminen ja aloittaa oma vaurastumisen projekti NYT!

Huom! Vastuunrajoitus. Tämä teksti on kirjoittajan henkilökohtainen mielipide, eikä sisällä sijoitussuosituksia. Sijoittamiseen sisältyy aina riski ja jokaisen tulisi tehdä sijoituspäätös itse.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...