Näytetään tekstit, joissa on tunniste sijoittaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sijoittaminen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. elokuuta 2017

Nettitulot kuukausikatsaus - Heinäkuu 2017

Hellou lukijat! Teitä on joka kuukausi aina hiukan suurempi joukko, kiitos siitä teille! Ilman lukijoita ei tätä jaksaisi todennäköisesti kirjoitella.

Olen itse ollut lomalla viimeiset 3 viikkoa ja tämän viikon lomailen vielä. Kyllä se vaan niin on, että loma on ihmisen parasta aikaa! Valitettavasti tätä kuukausikatsausta kirjoittaessa huomaan, että sivutulot eivät vielä ihan (:D) riitä siihen, että voisin lopettaa työnteon ja jatkaa lomailua. Eli maanantaina on vain nöyrästi taas laitettava kello soimaan ennen kukonlaulua ja laitettava kravattia kaulaan.

Mutta vaikka nämä blogin summat eivät vielä päätä huimaa, niin on silti ilahduttavaa nähdä, että kehitystä tapahtuu. Joka kuukausi tänä vuonna olen voittanut edellisen vuoden verrokkikuukauden ja useimmiten vielä aika reilusti. Nyttenkin tulot olivat 48,12 €, kun edellisenä vuonna ne olivat 11,89€. Helpoin tapa kasvattaa näitä passiivisia tuloja on ylivoimaisesti sijoittaminen. Itse olen havainnut Nordnetin kuukausisäästön järkeväksi vaihtoehdoksi. Silloin sijoittaa pystyy pienillä summilla joka kuukausi, eikä tarvitse ostaa yli tuhannen euron eriä kerrallaan.

Kokeile kuukausisäästölaskuria Kuukausisäästäminen on helppo tapa aloittaa säästäminen. Nordnetissä voit säästää rahastoihin alk. vain 15 € summilla, ja ainoana pankkina ETF:iin, alk. 50 € summilla. Ostokulut 0 €. Kuukausisäästämällä hyödynnät korkoa korolle -vaikutusta, joka saa ajan myötä rahasi kasvamaan entistä nopeammin. Mitä aiemmin aloitat säästämisen, sitä pidempään korkoa korolle -vaikutus ehtii kasvattaa pääomaa. Säästämisessä ja sijoittamisessa aloittaminen onkin ajoittamista tärkeämpää.

Kyselytutkimukset 35,09 € (15,92€ / 2016)



SivustoKyselytPalkkiot
YouGov42,40 €
Paidviewpoint3$0,06 (0,07€)
Suomitutka65,50 €
Mielipidemaailma71,70 €
Dischop raati20,60 €
Paneeli.net93,50 €
Europaneeli.org32,30 €
Toluna126,12 €
Elokuvapaneeli21,90 €
WebOtanta00,00 €
Panelisti.com42,60 €
Triaba86,50 €
Vaikuttajapaneeli31,90 €



Mainostulot 2,40 € (0,00 € / 2016)



SivustoTulot
TradeTracker0,00 €
TradeDoubler0,00 €
Muut2,40 €

Osinkotulo 10,63 € (0,00 € / 2016)



OsakeOsakkeiden määräOsinko / osakeOsinko yht.
KO14$0,373 (0,326€)4,57 €
O10$0,212 (0,183€)1,83 €
JPM10$0,5 (0,423€)4,23 €


Dollarimääräiset osingot muutettu euroiksi päivän kurssilla.

Livehaastattelut ym. 0,00 € (0,00 € / 2016)


Mysteerishoppaus 0,00 € (0,00 € / 2016)

SivustoKeikatPalkkiot
Helion00,00 €

Kaikki tulot yhteensä 48,12 € (11,89 € / 2016)

Huom! Kaikki tulot ovat bruttotuloja, eli niistä en ole vielä maksanut veroja! Useimmista tuloista maksetaan veroa progressiivisesti suhteutettuna tuloihin, joten bruttotulo on mielestäni kuvaavampi tässä tapauksessa.

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Kampanja Nordnetilla - Osinkokoneita halvalla salkkuun!

Osakevälittäjälläni Nordnetilla on kampanja tämän viikon (perjantai-iltaan asti), jolloin voit ostaa 
20 maailman suurinta osaketta ilman välityspalkkiota. Listaan kuuluu mm. Coca Cola, Facebook, Alphabet (Google) ja Johnson & Johnson. Tarjous koskee 22.–26.8.2016 välisenä aikana toteutuneita toimeksiantoja (max. 100 kpl/tili) ja ainoastaan Nordnetin sivuilla mainittuja kampanjaosakkeita. 

Tässä on loistava tilaisuus ostaa pienemmälläkin rahalla osinkoaristokraatteja salkkuun ilman välityspalkkiota. Osinkoaristokraatti on siis yritys, joka on kasvattanut osinkoaan vähintään 25 vuotta peräkkäin. Tämä luo itselleni ainakin luottoa siitä, että osinko kasvaa myös jatkossakin. Kasvavat osingothan ovat kuin palkankorotuksia ja vauhdittavat tätä passiivisen tulon projektia!

Itse ostin pienen erän AT&T:tä, Walmartia ja Wells Fargoa (viimeisin ei kyllä ole osinkoaristokraatti). Harkinnassa on ostaa vielä loppuviikosta Applea, Coca Colaa, Procter & Gamblea, Johnson & Johnsonia, Facebookkia, JP Morgan Chasea ja Pfizeria. Nämä ovat vielä pohdinnan alla.

Mikäli osakesijoittamisen aloittaminen on käynyt mielessä, niin nyt on helppo hetki aloittaa. Voit liittyä Nordnetin asiakkaaksi tästä linkistä.

Huom! Muistakaa, että nämä eivät ole sijoitussuosituksia, vain omia valintojani. En missään nimessä ole ammattilainen tällä alalla ja jokaisen tuleekin tehdä omat sijoituspäätöksensä.


perjantai 18. joulukuuta 2015

Kyselytutkimuksia mukavasti, muuten hiljaisempaa

Vähän turhan pitkä aika on päässyt vierähtämään edellisestä kirjoituksesta. Mielipide on ollut erittäin kivasti joulukuussa ja kasassa on about sama summa jo nyt, kuin viime kuussa oli yhteensä. Olen saanut maksunkin tilille Vaikuttajapaneelista ja Netpanelista. Nämä rahat laitoin luonnollisesti täysimääräisenä Nordnetiin kasvamaan korkoa ja passiivista tuloa.
Image courtesy of dream designs at FreeDigitalPhotos.net

Affiliatepuoli on edelleen hiljaista enkä ole jaksanut tehdä yhtään mitään asian eteen. Pimeys näköjään vaatii veroja.

Mysteerishoppauksesta pitäisi tulla maksu ihan lähiaikoina. Mielenkiinnolla odottelen, että toimiihan kaikki kuten pitääkin. Laitan siitä erillisen postauksen, kun rahat näkyvät tilillä.

Mukavaa Joulua lukijoille!

tiistai 20. lokakuuta 2015

Rahan ansaitseminen on toistaiseksi ollut hidasta

Olikin näköjään onnekas sattuma vain tuo yksi TradeTrackerin myynti, sillä uusia myyntejä tai edes klikkejä ei ole tullut. Myöskään vierailuita ei sivuilleni ole juurikaan tullut. Blogit.fi palvelu ei ilmeisesti hyväksynyt yhtään sivustoani (tai sitten siellä on kiire), joten täytynee tulla toimeen ilman heitä.

TradeDoublerin mainoksia en ole vielä ehtinyt juurikaan laittamaan, joten se on ymmärrettävää, että sieltä ei ole mitään tullut, koska ei ole mainoksia mitä näyttää eikä lukijoita jotka näkisivät mainoksia :).

Mielipidekyselyissäkin on ollut hiljaista, joskin silloin tällöin kyselyitä on tullut.

PaidViewPointissa ei ole näköjään hirveästi järkeä jos ei asu USA:ssa. Ilmeisesti lähes jokainen kysely on suunnattu USA:n kansalaisille ja ainakaan itse en ole vielä n. 3 viikossa saanut yhteenä oikeaa kyselyä. Lähes joka päivä on tullut 0,03$ arvoinen kysely nimeltään Trait Survey, joka käytännössä on heidän omaa tietojen keräämistä ja minun profiloimista varten. Sinäänsä tuo systeemi on hyvä, eli tekemällä Trait Surveytä saat nostettua Trait Scorea. Trait score on heidän oma pisteytysjärjestelmä, joka arvioi käyttäjien vastauksien todenmukaisuuksia. Usein kyselyissä on samoja kysymyksiä eri sanoin ja sinun pitää vastata rehellisesti tai Trait score putoo. Mitä korkeampi Trait Score, sitä enemmän saat kyselyitä ja rahaa kyselyistä. Valitettavasti tämä on nähtävästi kuitenkin vain USA:n kansalaisille hyödyllinen sivusto. Aion kuitenkin jatkaa sivuston testaamista ainakin siihen asti, että saan miniminostorajan 15$ täyteen. Tätä vauhtia siinä tosin menee vielä n. 2 vuotta :).

Suomitutka.fi on ollut oiva lisä Vaikuttajapaneelin ja europaneelin lisäksi. Vaikuttaisi olevan vaikuttajapaneelin veroinen sivusto, eli parempi kuin europaneeli. Käsittelen tarkemmin kyselyiden määrää ja niistä ansaittuja rahoja kuukausikatsauksessa muutaman viikon päästä.

Luottoa silti löytyy, että pääsen näistä alkukankeuksista ja rupean saamaan enemmän rahaa netistä. Onneksi edellisessä tekstissäni passiivisesta tulosta mainitsemani sijoitukset Nordnetissä tuottavat jo jatkuvasti kasvavaa tuottoa täysin passiivisesti.

Miten teillä sujuu rahan tienaus netistä?


Image courtesy of patrisyu at FreeDigitalPhotos.net
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...