Hyvää kesää lukijat! Toivottavasti olette pystyneet nauttimaan kesästä vaikka kelit ovatkin olleet kehnoja. Koska on kesä, niin pidän tämän postauksen lyhyenä. Toisaalta saan kerrankin tämän kuukausikatsauksen tehtyä ajoissa :).
Kesäkuu oli pitkästä aikaa kuukausi, jolloin en päässyt osallistumaan livetutkimuksiin. Lomakausi on alkanut ja näitä ei ole tarjolla lähellekään niin paljon. Toinen syy on se, että suurimmassa osassa tutkimuksia on rajoitus, että ei saa osallistua, jos on 6 kuukauden sisällä käynyt vastaavassa tutkimuksessa.
Vaikka tänä vuonna tulojani huikeasti buustanneita livetutkimuksia ei nyt ollutkaan, niin tulot olivat silti kohtuulliset johtuen etenkin kyselytutkimuksista. Rekisteröidyin toukokuussa kuuteen uuteen sivustoon ja tarjolla olevien tutkimusten määrä luonnollisesti kasvoi.
Osinkotulotkin nousivat hiukan, joka on ilahduttavaa nähdä. Tosin ei näillä osinkotuloilal vielä vapaaherran elämää vietetä :). Toinen ilahduttava asia oli, että sain mainostuloja pitkästä aikaa! Kuukauden kokonaistulotkin olivat n. 80€, joten täytyy ehdottomasti olla tyytyväinen.
Postaan lähiaikoina (mahdollisesti jopa tänään) yhteenvedon kaikista kyselytutkimuksista, koska sille olen huomannut olevan kysyntää.
Kyselytutkimukset 36,74 € (15,92 €)
Sivusto | Kyselyt | Palkkiot |
YouGov | 8 | 4,50 € |
Paidviewpoint | 3 | $0,09 (0,07€) |
Suomitutka | 5 | 4,30 € |
Mielipidemaailma | 8 | 2,95 € |
Dischop raati | 3 | 1,20 € |
Paneeli.net | 8 | 4,90 € |
Europaneeli.org | 1 | 0,20 € |
Toluna | 9 | 3,02 € |
Elokuvapaneeli | 3 | 1,90 € |
WebOtanta | 5 | 2,90 € |
Panelisti.com | 7 | 7,20 € |
Triaba | 5 | 1,50 € |
Vaikuttajapaneeli | 4 | 2,10 € |
Mainostulot 4,80 € (0,00 €)
Osinkotulo 38,05 € (32,53 €)
Osake | Osakkeiden määrä | Osinko / osake | Osinko yht. |
AFL | 16 | $0,43 (0,381€) | 6,10 € |
WFC | 14 | $0,38 (0,337€) | 4,72 € |
WMT | 34 | $0,51 (0,452€) | 15,39 € |
O | 10 | $0,211 (0,188€) | 1,88 € |
IUSA | 88 | $0,0938 (0,082€) | 7,22 € |
IQQE | 27 | $0,1165 (0,101€) | 2,74 € |
Dollarimääräiset osingot muutettu euroiksi päivän kurssilla.
Livehaastattelut ym. 0,00 €
Mysteerishoppaus 0,00 €
Sivusto | Keikat | Palkkiot |
Helion | 0 | 0,00 € |
Kaikki tulot yhteensä 75,98 €
Huom! Kaikki tulot ovat bruttotuloja, eli niistä en ole vielä maksanut veroja! Kaikista tuloista maksetaan veroa progressiivisesti suhteutettuna tuloihin, joten bruttotulo on mielestäni kuvaavampi tässä tapauksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti